NAL Asuntojen uusi ilme on nuorten näköinen
NAL Asunnot on saanut uuden raikkaan ilmeen osana NAL-konsernin ilmeuudistusta. Uunituore ilme uusittuine logoineen, värimaailmoineen ja kuvineen edustaa aidosti koko NAL-konsernia.
Koska nuoret ovat keskeisessä osassa niin NAL Asuntojen kuin koko konserninkin toimintaa, haluttiin heidän näkyvän myös uudessa ilmeessä. Kuvissa esiintyvät erilaiset nuoret ja nuoret pääsivät myös itse osallistumaan ilmeen luomiseen. Asuminen ja muuttaminenkin näkyvät uudessa ilmeessä: esimerkiksi logon kirjaimet ovat saaneet muotonsa pakkausteipistä, joka on varmasti tullut monelle NAL Asuntoihin muuttaneelle nuorelle tutuksi.
Ilmeuudistus toteutettiin yhteistyössä Gut Studion kanssa. Kiitos upeasta työstä!
Uuden ilmeen myötä NAL Asuntojen tekemä hyvä työ nuorten asumisen eteen tulee entistä paremmin näkyväksi!
Tuore ilme otetaan käyttöön asteittain, mutta siihen voi käydä jo tutustumassa NAL Asuntojen Facebook-sivuilla. Lue lisää ilmeuudistuksesta NAL:n nettisivuilta.