Asukasedustajat tuovat asukkaiden ääntä NAL Asuntojen päätöksentekoon

NAL Asuntojen vuokralaisilla on kaksi edustajaa yhtiön hallituksessa. Joensuulainen Julia Hirvonen valittiin uudeksi asukasedustajaksi 18. kesäkuuta.

NAL Asuntojen hallitukseen kuuluu kaksi vuokralaista, jotka tuovat asukkaiden ääntä kuuluviin yhtiön päätöksenteossa. Hallituksessa vuoden ajan vaikuttanut espoolainen Panu Koskinen sai kaverikseen kesäkuussa Julia Hirvosen Joensuusta. Jututimme sekä uutta että vanhaa asukasedustajaa ja kysyimme heidän kokemuksiaan asukastoiminnasta sekä hallituksessa työskentelystä.

19-vuotias Julia Hirvonen asuu yksiössä Joensuussa, maaliskuussa 2018 valmistuneessa Koulukatu 11 a:n talossa. Hirvonen opiskelee aikuislukiossa ja etsii samalla töitä kaupan alalta. Panu Koskinen asuu Matinkylässä kaksiossa seurustelukumppaninsa kanssa. 30-vuotias diplomi-insinööri työskentelee projektipäällikkönä.

Tapasimme Hirvosen ja Koskisen asukasedustajien valintakokouksessa Linnanmäellä. Vuosittain järjestettävässä kokouksessa NAL Asuntojen vuokralaiset valitsevat joukostaan yhden asukkaan edustamaan heitä kaikkia yhtiön hallituksessa. Edustajat pyritään valitsemaan joka toinen vuosi, jotta vanhempi edustaja voisi siirtää oppimaansa uudelle edustajalle.

Mahdollisuus vaikuttaa isoihin asioihin

Asukasedustajat pääsevät seuraamaan läheltä esimerkiksi uusien tonttien hankintaa, rakennuttamista ja koko yhtiön toiminnan kehittämistä sekä ovat mukana kaikessa hallituksen päätöksenteossa yhtiöjärjestyksen mukaisesti. NAL Asuntojen toimitusjohtaja Samuli Killströmin mukaan on tärkeää, että asukkaat pääsevät vaikuttamaan suoraan yhtiön toimintaan.

”On todella hedelmällistä miettiä yhdessä nuorten kanssa millaista asuminen tulevaisuudessa on ja kuulla heidän ideoitaan ja toiveitaan”, Killström toteaa.

Panu Koskisen mielestä ensimmäinen vuosi asukasedustajana on ollut todella mielenkiintoinen. Koskisesta on ollut kiinnostavaa nähdä millaisia asioita hallitus päätää ja miten se työskentelee.

”Ja onhan tämä todella hyvä merkintä myös CV:ssä tulevaisuudessa”., Koskinen lisää.

Ensimmäiset kokoukset menivät opetellessa, mutta nyt miehellä on jo sellainen olo, että homma alkaa sujua.

Mikä on ollut parasta?

”Se että pääsee vaikuttamaan isoihin asioihin ja omalta osaltaan tuomaan asukkaiden ääntä päätöksentekoon. Hallituksessa on päässyt oppimaan ja näkemään sellaisia asioita, joihin muuten olisi vaikea päästä mukaan.”, Koskinen toteaa.

Kysyttäessä mahdollisia vinkkejä uudelle edustajalle, Koskinen toteaa, ettei ainakaan kannata jännittää ensimmäistä kokousta liikaa. Kokouksissa on kuulemma tosi rento ilmapiiri. Kunhan tutustuu kokouskutsun mukana tuleviin liitteisiin, niin tietää jo vähän etukäteen mistä tullaan puhumaan.

No mitä tuumii vastavalittu edustaja uudesta pestistään?

”En tiedä yhtään mitä odottaa! Odotan uusia kokemuksia ja että pääsen tekemään asioiden eteen jotain. Jos esimerkiksi omassa talossa on jotain ongelmia, niistä voi kertoa suoraan ja uskon että sitä myös kuullaan paremmin kun joku on niistä henkilökohtaisesti kertomassa.”, Julia Hirvonen pohtii.

Asukastoiminnalla hyvä ilmapiiri ja viihtyvyyttä

Sekä Hirvonen että Koskinen kuuluvat asuintalojensa asukastoimikuntiin, joiden tehtävänä on järjestää toimintaa talon asukkaille ja päättää talon yhteisistä asioista, kuten siitä mihin talolle myönnettyjä rahoja käytetään. Talojen asukastoimikunnat myös esittävät oman ehdokkaansa NAL Asuntojen hallitukseen. NAL Asunnot tukee toimikuntien toimintaa vuosittain myönnettävillä avustuksilla.

Sekä Koskinen että Hirvonen halusivat lähteä mukaan asukastoimintaan parantaakseen asukasviihtyvyyttä.

”Asukastoiminnassa pääsee vaikuttamaan siihen, että olisi hyvä ilmapiiri naapureiden kesken. Jos vietetään vapaa-aikaa yhdessä ja on yhteistä ohjelmaa, niin siinä tutustuu naapureihin hyvin.” , Panu Koskinen toteaa.

Koskinen on ehtinyt olla mukana oman talonsa asukastoiminnassa jo kolme vuotta.

Millaista toimintaa teillä on asukkaiden kanssa ollut Matinkylässä?

”Olemme esimerkiksi käyneet ajamassa cartingia, pelaamassa megazonea ja keilaamassa sekä pitäneet pikkujoulut pari kertaa.”, Koskinen kertoo.

Vieressä Julia nyökyttelee ja sanoo painavansa mieleen hyviä ideoita oman talon tulevaa toimintaa varten. Hirvosen toiveena on saada Koulukadulla asukastoiminta käyntiin. Kun kaikki asukkaat ovat muuttaneet taloon muutaman kuukauden sisällä, kaikki ovat samassa tilanteessa ja olisi kiva alkaa yhdessä miettiä yhteistä tekemistä ja sitä, miten talon asioihin voisi vaikuttaa.

Kiitämme edustajia haastattelusta ja päästämme heidät viettämämään ansaittuja hupihetkiä huvipuistossa.

 

Onnittelemme Juliaa valinnasta ja toivotamme mielenkiintoisia hallitushetkiä tulevalle vuodelle!

Oletko asukkaamme ja kiinnostunut talosi asukastoiminnasta? Tietoa talosi asukastoiminnasta saat alueesi asumisohjaajalta.